Adato Design
Sinellin DT-paketissa oli tälläkertaa mukana mm. aivan ihania papereita uudesta DCWV joulupaperikosta joka on edelleen saatavilla Sinellistä. Paperit oli niin kauniita että en meinannut tahtoa niitä edes käyttää, siksi tein suhteellisen yksinkertaisia kortteja joissa paperit on pääosassa. Korttien lisäksi valmistin tällä kertaa myös muutaman servettirenkaan. Servettirenkaat on helppo tehdä itse oman joulukattauksen sävyihin sopivaksi Sinellin paksuista paperista. Koristelin myös tulitikkurasian Sinellistä hankituilla koristeilla...rasiaan voi vaikka piilottaa pienen itse tehdyn joululahjan.
Adato Design
Tein 3 korttia 3-D kuvista jotka itsessään ovat mielestäni jo niin koristeelliset, etteivät paljonkaan muuta koristusta kaipaa. Kasasin kuvat jonka jälkeen kultasin reunat tuputtamalla ne Sinellistä ostetulla leimasin värillä.Yhdessä kortissa on vanhasta kynttilämansetista otetut "mistelin" lehdet. Kaikki muu materiaali Sinellistä. Vanhanajan joulukoristeet on valmistettu Sinellin valmiista paperinmassakuvioista jotka olen päällysrtänyt Sinellin papereilla. Tähteen on sapluunan avulla leimattu ruskea lumihiutale ja toiselle puolelle liimattu vastaavanlainen hiutale. Sydämessä on omista kätköistä löytynyt koriste ja sukka on on Sinellin koristeilla koristeltu. Sinellissä on myynnissä myös valloittavia Tulip leimasimia joiden avulla koristelin Sinellin ihanan mallisen tulitikkurasian. Siitä tuli mielestäni oikein "jouluinen". Koristelu on täysin Sinellin materiaaleista, kattoa peittävää lunta (on huopaa) myöden, ainoastaan ikkunaristikko löytyi omista tavaroistani. Tuo koira leimasin oli niin hellyyttävä, että se piti vielä ikuistaa pyöreään "puunappiin", siitä saisi esim. kivan rintakorun lapselle.







Adato Design
Kauheasti ei ole ollut aikaa viimeaikoina kortteiluun, mutta muutaman kortin olen aina silloin tällöin saanut aikaiseksi. Tänään sitten kerkesin kaivaa kameran esiin päivänvalonaikaan ja kuvata kortit. Tässä niitä olisi.
Adato Design
Odottelin torstaina kuin kuutanousevaa jotain kivaa pakettia saapuvaksi. Minulla on muutama tilaus saapumatta ja ajattelin, että kyllä niistä nyt jonkun on saavuttava pääsiäiseksi tai palaa pinna. No ei saapunut. Mutta Sinellin DT-paketti saapui joka oli vielä ihanampaa. Tällä kertaa sisältö näyttä seuraavalta:



Paketissa oli siis ihania Graphic 45 uuden Little Darlings sarjan papereita ja tarra-arkki. Mukana oli siis myös ihania, uusia, Vivi Gade designsin kangaskukkia, paperikukkia ja ihania puolihelmiä. Mukana oli myös Rangerin kaksi sticless pulloa baby blue ja cotton candy. Hauskaa tässä oli se, että minulla on kyseisiä värejä jo kaksi kumpaakin...nyt on kolme :) Vaikka eihän niitä nyt koskaan voi olla liikaa.
Settiin kuului myös ihaia Artemion leimasin paketti ja Versamagicin kaksi dew drop mustetta, kartonkia ja nauhoja. Noista musteista suosittelen kaikille tuosta Versamagicin sinistä sea breeze väriä, se on juuri sellainen täydellinen sinivihreä jota olen hakenut jo kauan.

Melkein kaikki paperit oli niin ihania että väänsin melkein itkua niitä leikellessäni. Annoin itselleni luvan että saan yhden paperin valita ja säästää ÄLÄ LEIKKAA NÄITÄ KOSKAAN-laatikkooni, johon keräilen kaikenlaisia liian ihania papereita joita käytän lähinnä kuvausalustoina ja taustoina.
Jäljelle jääneistä papereista aloin sitten tehdä kortteja ja tällaisia niistä tuli:




Ensimmäinen kortti on tällainen vauva-onnittelu kortti joka on hieman vintage sävyinen, mutta ei kuitenkaan pelkästään ruskea tai kauhean tumma. Korttin valitsin yhden leimpipapereistani tuon hieman punasävyisen paperin jossa oksilla roikkuu vauvan vaatteita. Lisäksi leikkasin toisesta arkista tuon kuvan jonka mounttasin valkoiselle paperille ja ressasin reunat. Timpan doilystanssilla leikkasin kuvaa koristamaan tuollaisen reunan jonka käsittelin glimmer mistillä kiilteleväksi ja lähinnä tuollaiseksi tumman teen väriseksi. Paketissa tulleet Vivi Gaden kukkaset ovat tosi monikäyttöisiä koska ne ovat valkoisia. Aikaisemmassa paketissa tulleella Papermanian cling leimasimella leimasin ruskealla musteella kukkiin tuollaisen nuottiviivaston ja käsittelin lopuksi kukatkin glimmer mistin samalla sävyllä ja kokosin muutamasta kerroksesta yhden isomman kukan. Mukaan liitin sitten kaksi mulberry paperi kukkaa ja varastoista löytyneen alumiini ruusun joka sopi sävyyn. Kuvasta ei oikein näy, mutta kukkien alla ja reunoilla menee vielä glitteröityjä flourish kuvioita jotka leimasin artemion leimasin setillä. Timpan ticket strip stanssilla leikkasin tuollaisen manila ticketin johon leimasin tekstin ja korttiin lisäsin vielä muutaman paketissa tulleen puolihelmen.




Toinen kortti on kutsu vauvajuhliin, vaikka kastejuhlaan tai muihin. Halusin tehdä kutsusta hieman yksinkertaisemman sillä kutsuja joutuisi kuitenkin tekemään sarjatyönä useamman. Tämä kortti on myös suhteellisen edullinen sillä postimerkki kuvia tulee yhdessä arkissa varmaan sata ja kortissa on käytetty myös kyseisen paperin toista puolta...eli mitään ei mene hukkaan :)

Tähän korttiin käytin kraft korttipohjaa ja koristelin myös kuoren kortin oheen.
Kuoreen leimasin Versamacigin sea breeze musteella tuollaisen fluorish kuvion Artemion leimasin setistä ja koristelin kuvaa vielä hieman baby blue sticklesillä. Näiden korttien ja kuorien tekemiseen ei suunnittelu prosessin jälkeen mene kauaa ja näitä jaksaa tehdä useammankin kappaleen :)



Viimeisenä muttei vähäisempänä päätin tehdä piiiiitkästä aikaa tagin. Minulla on Timpan tagi stanssi joka on jäänyt aika vähälle käytölle, mutta kun tuli tuossa ostettu manila kartonkia paketti niin nyt pääsi stanssikin käyttöön. Leikkasin siis manila kartongista ensin tagipohjan ja päälle sitten perhoskuviollisesta Graphic 45 paperista toisen kerroksen. Samoista papereista leikkasin myös tuon ihanan poika ja koira-kuvan sekä Little Darlings-tekstin. Käsittelin koko tagin vielä kimalle suihkeella joten tagi kiiltää kauniisti, joka ei ikäväkyllä kuvassa näy. Koristeeksi tagiin laitoin mm. hopeisen sydän charmin, pitsiä, bling nauhaa ja ruusun. Kuvan taakse laitoin vielä palasen juustokangasta joka repsottaa hieman sieltä ja täältä kivasti.




Tällaisia tälläkertaa. Ihanaa pääsiäisviikonloppua kaikille!
Adato Design
On tullut kauheasti osteltua uusia materiaaleja kortteja varten vaikka en ole niitä täällä kerinnyt hehkuttelemaankaan. Koska kaikki paikat rupeaa kohta pursumaan yli oli pakko alkaa muuttaa uusia ostoksia korteiksi ja muiksi projekteiksi. Minulla on pitkään ollut tällaiset tyttö ja poika leimat jotka minusta sopii kivasti yhteen. En ole niistä tehnyt yhtään korttia kun ei ole ollut oikein ketään kenelle sellaisen voisi antaa, mutta nyt kuitenkin päätin että kyllä niiden nyt on korttiin päästävä. Tällainen pariskunta niistä nyt sitten syntyi.




Pääsiäinenkin rupeaa kolkuttamaan ovella joten ajattelin niille muutamalle sukulaiselle joille nyt ylipäätään lähetän kortteja ruveta vääntämään pääsiäiskortteja. Ostin jokunen kuukausi sitten My cute stampin leimasin setin jossa oli tällainen ihana oksa ja pöllö jotka minusta sopi pääsiäiskorttiin....minä kun en ole mikää "pupu, pääsiäismuna, narsisseja" -tyyppinen ihminen sitten ollenkaan :)
Eli tässä sitten tällaisen vähän erilaisen lapsen pääsiäiskortti.



Tällaisia tälläkertaa :)
Adato Design
Tuli tähän bloggaamiseen vähän pidemmän puoleinen tauko koska siinä vaiheessa kun meinasin alkaa väsäämään Sinellin helmikuun DT töitä niin iski niin mieletön influenssa päälle että sai olla minuutin välein niistämässä melkein kaksiviikkoa putkeen. No nyt olen saanut kerättyä itseni suunilleen kokoon ja sain samalla tehtyä seuraavankin kuun DT töitä. Eli tässä olisi nyt ensin ihanista Papermania sinisävyisistä papereista ja muista tuotteista valmistettuja helmikuun DT töitä.


Tässä kortissa olen distressannut tuon taustapaperin Broken China distress inkillä hieman ja leikkasin DCWV:n Tradewinds paperikosta tuollaisen ruusun tuohon alaosaan. Korttiin lisäsin vielä ONNEA sanan Thickerseillä joita sattui löytymään varastosta. Tämä on tällainen yksinkertainen ja rauhallisen puoleinen kortti.


Kortin mukaan koristelin tällaisen korulaatikon joka sattui varastostani löytymään. Päälle sidoin ihanan Papermania nauha ja lisäilin vielä Papermania glitterikukkiakin joita on tullut myyntiin Sinelliin. Leimasin myös tuollaisen ympyrän mallisen hieman vintage tyyppisen kuvan jossa on lintu ja puu. Minusta se sopii tähän hyvin kun sain karsittua sitä vintage henkeä hieman kohokuvioimalla leiman valkoisella ja distressaamalla sitten sillä samalla broken chinalla. Taustalle leikkasin vielä viuhkan muotoon kakkupaperia.


DT paketissa tuli mukana myös Artemion pikkuinen leimasin setti jossa oli tuollainen 4 nallea virekkäin leimasin. Leimasin leimaa peräkkäin kortti pohjan täyteen. Päälle lisäilin Papermanian papereita ja nauhaa sekä sivusta leikkaamani palan tilalle omasta varastosta himan ruskeaa pallopaperia. Mukava kortti pikkupojan syntymän johdosta.

Mutta sitten jo pääsiäinen kolkuttelee ovella. DT paketissa tuli pääsiäisen sävyisiä kartonkeja ja erilaisia koristeita joista yritin tehdä vähän erilaisia juttuja. Itse allergisena en voi ottaa kotiini ollenkaan virpomisoksia tai mennä ylipäätään metriä lähemmäs sellaista, joten ajattelin että teenpä tällaisen allergia ystävällisen virpomisoksa version jolla voi mennä virpomaan kenen kotiin tahansa. Niitä syntyikin pieni kasa. Stanssiana näissä on käytetty Sizzixin Framelits stanssia.


Pääsiäiseksi pitää tietysti olla myös jotain pientä koristetta, joten rakensin tällaisen pääsiäis himmelin...vai mobileko tämä nyt lähinnä on. Myöskin tässä käytin Sizzixin uutta Framelits stanssia jolla sai kätevästi kerralla leikkattua useamman tuollaisen soikio kehyksen. Tämä ei kuvassa pääse oikein oikeuksiinsa, mutta saa siitä käsityksen ja voi sitten vaikka omaan kotiin ihasteletavaksi askarrella samantapaisen.


Ja sitten vielä pääsiäiseen vähän perinteisempää askartelua eli pääsiäiskortti. DT paketissa mukana tulleesta kartongista tein tuollaisen "ovi kortin" ja päälle koristelin "pannan" jonka voi siis vetää pois kortin päältä jolloin näkee kortin lähettäjän viestin sisältä. Nämä ääriviiva tarrat on tosi käteviä...ei aina tarvitse omistaa sopivaa leimaa joka tilaisuuteen tai raapustaa omalla käsiallalla viestiä.

Adato Design
Sinellin DT-paketti tammikuussa oli hyvin ystävänpäivä teemainen ja ystävän päivä juttuja siitä toivottiinkin. Olin tuossa leikkauksessa kuun alussa, jonka vuoksi tuli näiden kanssa loppuen lopuksi vähän kiire, eikä nämä nyt juuri ole parhaimpia töitäni, mutta tässä tuleepi.

Ensin tein tällaisen vintage kortin. Paketissa tuli todella ihania 12x12 papereita, jotka olivat todella vintagehtavia varsinkin kun laittoi vähän distressiä reunaan. Mukana oli myös saman kokoelman rub onsseja, sekä ihania glossy haaraniittejä.


Kortin sisäosan koristelin ihanilla Papermanian uusilla cling leimasimilla maskauksen avulla.


Toiseen korttiin leikkasin Timpan stanssilla paketissa olleista kankaista kukkasen, jonka kasasin kokoon ihanan glossy haaraniitin avulla.



Ja viimeiseksi ompelin kaksi tällaista pikkusydäntä, jotka voi antaa vaikka ystävänpäivä lahjaksi karkkipussin kera :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Adato Desing. Palvelun tarjoaa Blogger.