Adato Design
Ei ole tonttut täällä päässä kauheasti juoksenneelle, muuta kun koulu-koti-koulu väliä koko kuukauden. Tällä viikolla sitten iski ihan hirveä joulupaniikki, kun tajusin, että en ole ostanut vielä lahjoja. Minä kun olen sellainen ihminen, että jos kesäkuussa ei ole lahjat valmiina niin sitten on jo kiire :) Sain onneksi pikkuveljelle ostettua lahjat jo, samoin muutamalle muulle, joten paine hellitti hetkeksi niin, että sain aikaisesti askarreltua Sinellin DT-materiaaleista pikkuisen jotain mukavaa.

Tällä kertaa paketissa oli mukana esimerkiksi Cranberry and Apple sarjan tuotteita, jotka ovat sellaisia jokajolun perus vihreä-punaisia :) Lisäksi mukana tuli valkoisia paperipusseja, jotka minusta sopii hyvin itsekoristeltaviksi lahja kasseiksi näin joulunalla. Mukavin yllätys paketissa oli Fiskarsin ihana stamp wheel, jonka kanssa kuitenkin töppäsin kun hukkasin sen leimasimen siitä sinne kuuluisaan jemma nimiseen paikkaan. Aion kuitenkin testailla leimasin rullaa ahkerasti kunhan saan tuon askartelu kaatopaikan siivotuksia viikonlopun aikana ja löydän sen leiman sieltä jostain :)

Mutta sillä aikaa esittelen näitä muita tuotoksia. Eli ihan ensimmäiseksi syntyi tällainen pipari kortti, jossa siis on käytetty mm. Cranberry And Apple papereita. Kortissa on tuollainen siksak tasku josta voi vetää ulos piparitaikinan ohjeen :)
Sain myös aikaan tällaisen kassin, piipunrassista vääntelin siihen tuollaisen karkkitangon koristeeksi.




Illan päätteeksi väänsin myös kokeilumielessä muutaman todella yksinkertaisen kirjanmerkin jouluisella fiiliksellä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Adato Desing. Sisällön tarjoaa Blogger.