Adato Design
Näin jouluviikolla matkailin jo kevääseen päin kun tein kortteja Sinellin DT materiaaleista. DT paketissa oli siis jo videollakin esiintyneitä ihania keväisi papereita ja leimasinsetti. Mukana olisi myös Fimoa josta tein muutaman tuhoon tuomitun kokeilun, eli sen kanssa pelaaminen on vielä vähän vaiheessa. Kaksi korttia sain kuitenkin aikaiseksi ja tässä ne tulisi. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla.

Ensiksi ihan tällainen perusmallinen kortti. Leimakuvan värittelin Promarkereilla ja karkkikoristeisiin laitoin glossy accenttiä, joka ei ikävä kyllä kuvassa oikein näy. Paperit ja leima on siis ihanasta Tulip sarjasta jota on saatavilla Sinellistä.




Toinen on sitten tällainen avattava malli. Tein tähän ensimmäisellä kertaa todella ihanan rusetin, joka kerrankin onnistui täydellisesti. Luonnollisesti en tietenkään avaamisen jälkeen enää saanut yhtä kaunista rusettia aikaiseksi, mutta kyllä tuokin nyt juuri menee. Paperit on samasta Tulip sarjasta, paperikossa tulee mukana myös noita tässäkin kortissa käytettyjä reuna koristeita ja muita die cutteja.




Pitkästä aikaa tein myös koruja. Korviksia tuli tehtyä putkessa kahdeksat, mutta tässä olisi nyt yhdet. Aloittelen nyt taas uudelleen näistä yksinkertaisimmista projekteista, kun on ollut pidempi tauko esim. lenkkien kieputtelussa niin rupeaa ottamaan erilailla sormille kuin aikaisemmin. Joskus sitä pystyi metrin pätkän kieputettuilla lenkeillä olevaa helmiketjua tekemään samalla kuin katteli telkkaria, mutta nyt tuntuu muutamat korviksetkin jo sormissa.


Adato Design
En ollut kauhean tyytyväinen tuon toisen videon kuvan laatuun, joten päätin testata tuon järjestelmäkameran videominaisuutta, jos se vaikka olisi parempi ja voisin sillä sitten tehdä jotain projekti videoitakin. Tässä siis video taas muutamista ostoksista, joulukuun Sinellin DT-paketista ja yksi korttikin siellä esiintyy.

Adato Design
Kaivelin tuossa kaappeja ja löysin sieltä muutamavuosi sitten ostamani videokameran. Minulla sen käyttö on jäänyt hyvin vähäiseksi ja se on kaapissa sitten pölyttynyt. Järkkärin oston jälkeen olen lähinnä napsinut vaan still- kuvia. Tänään sitten kokeilin kuitenkin poikkeuksellisesti videokuvata ostoksiani still-kuvien sijaan. Mikäli lukijat tykkäävätä tästä videoimisesta enemmän kuin kuvista, voin myöhemminkin tehdä näitä ja vaikka jotain projektejakin. Käykääpä kurkkaamassa ja laitelkaa vaikka palautetta :)



Ääneni kuullostaa tosi oudolta, enpä tosin ole omaa ääntäni aikaisemmin kuullut minkään välineen kautta, että tiedä vaikka se kuullostaisikin tuolta.

ps. Huomasinpa, että korttiaskartelukin on kirjoittu videon otsikkoon erikseen...lukkihärö on ikuinen vaiva :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Adato Desing. Sisällön tarjoaa Blogger.