Adato Design
Olen kokonaan unohtanut päivittää uuden riipuksen tänne blogin puolelle. Materiaaleina kaulakorussa on USA:sta peräisin oleva vintage muoteista tehdyt messinki ox osat, pappani vanhasta kauppatalosta peräisin olevan kellon koneisto ja Swarovskin kristallit. Tällä riipuksella on n. 5cm pituutta jonka vuoksi laitoin siihen todella pitkän ketjun, jonka saa pujotettua pään yli ja riipus roikkuu tällöin aika matalalla. Riipuksen alaosa, johon olen kiinnittänyt kristallit liikuu ympäri ja heiluu sivulta sivulle kivasti kävellessä.




Lisäksi tänään valmistui hieman toisen rivoli riipuksen tapainen kaulakorun keskiosa, joka odottelee vielä kavereita saapuvaksi pitkältä matkalta. Tilaamani messinki lanka oli ihan väärän väristä näihin muihin osiin nähden, joten en saanut korua vielä valmiiksi asti. Riipusosan voin kuitenkin teille näyttää. Viimeinen kuva on riipuksen takapuolelta joka minusta on hyvin onnistunut. Itse en häpeisi vaikka takaosa vahingossa jossain välissä näkyisi :)




Adato Design
Ja vintage korujen sarja jatkuu uudella tulokkaalla. Tämä rannekoru valmistui muutama päivä sitten 3 päivän uurastuksen jälkeen. Näin properillisen (onkohan tuo edes sana?) samantyyppisen, mutta täysin eri henkisen korun, Steampunk-kirjassa ja rakensin idean pohjalta tällaisen naisellisemman version. Korun työ nimeksi tuli Hei, me lennetään..katsotaan keksinkö jonkun hieman sivistyneemmän, sitten joskus kun saan "vintage-malliston" myyntiin sivuilleni.





Adato Design
Näin on päässyt käymään, vintage on vienyt naisen mennessään. Tänään odotti pöydällä paketti jossa oli kauan odotettu kaukolaukaisin ja manfrotton kamerajalka. Ne olivat hyvä syy kuvata pari päivää sitten valmistunut vintage koru. Korussa on lasinen puoli ympyrän mallinen vintage kristalli ja messinki ox osia Ameriikoista. Pikku perhonen on myös messinkiä ja violetti flat back on Swarovskia.

Uuden jalan ja kaukolaukaisimen turvin kokeilin uudestaan myös mustalla pohjalla kuvaamista, josta tuo viimeinen kuva on toodisteena. Kerrankin onnistui sekin, ilman kauhean näköisiä heijastuksia. Kaukalaukaisin kunniaan!








Adato Design
Random.orgin mukaan voittaja on kommentoija numero 18 ja hän on....Pänisteri :)Onnea hänelle, kyselen osoite tietoja meilillä. Päivitin myös viikon kuvan ja viisauden juuri, eli sekin kannattaa käydä kurkkaamassa.

Kuvasin tänään muutamat korviskoukut, ajatellen että josko kuva antaisin jonkin inspiraation...ei antanut :(

Adato Design
Eilen valmistui minun riipus "urani" ensimmäinen, mutta tuskin kuitenkaan viimeinen vintage riipus...tai paremminkin yritelmä. Materiaalina on siis messinkin ox vintage filigree osat, Swarovskin 18mm rivoli ja 4mm peridootti kivi. Muokatessani kuvien kokoa, huomasin että koruun on hieman tarttunut jotain kuituja meidän sohvasta :) Eipä tule sen päällä enää kuvattua. Tänään pitäisi vielä siistiä riipus ja sitten se pääsee odottelmaan ketjun saapumista kaukaisista paikoista, josta näyttää tuo Kustin polkeminen kestää sallittua kauemmin.


Adato Design
Uuden blogin kunniaksi olen päättänyt pitää pienoisen kilpailun. Jättämällä kommentin tähän viestiin osallistut kilpailuun, jossa arvotaan pieni helmipaketti. Olisi mukavaa jos ilmoittautuisit myös blogini lukijaksi.

Kilpailu alkaa tänään 2.1.2011 blogin julkistamispäivänä ja päättyy 12.1.2011, jolloin suoritan arvonnan hatusta veto menetelmällä. Otan yhteyttä voittajaan saman päivän aikana ja julkaisen voittajan blogissa.

Kiitos jo etukäteen kaikille osallistujille. Ei kun onnea matkaan!



Adato Design
Jo hiukan aikaa sitten valmistunut akvamariini rondelleista ja isosta vuorikristalli rondellista tehty yksinkertainen kaulakoru avaa uuden blogini. Pyrin suunnittelemaan korusta talvihenkisen ja minusta siitä tulikin kovin jäisen näköinen. Löysin koruun ketjuksi yksinkertaiset sterling hopeisen käärmeketjun ketjulaatikkoni pohjalta, jossa ne olivat lojuneet jo hyvän aikaa.





































































Hyvää uutta vuotta 2011!



Danila


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
© Adato Desing. Sisällön tarjoaa Blogger.